HYVÄNPUOLEISET TYYPIT

Jos ne voi löytää hevosen rakenteesta, miksei hevostaloudenkin? Tämä blogi on projektini kohti hyvänpuoleista kehittymistä niin hevosalan yrittäjänä kuin ihmisenäkin. Olkoon kanssani lean, universumi ja läjäpäin hyvänpuoleisia tyyppejä. Mukana?

Luulen keksineeni jotain. Taas. Ja kunnes toisin todistetaan. Minun on kehitettävä itseäni! Ei pelkästään yritystäni, sen seteleitä tai systeemiä. Vaan ihan oikeasti minua ihan itseäni. Ei yritystoiminnassakaan pysy mukana tai edes paikoillaan, jos ei kehity. Niinhän siinä käy minulle ja sinullekin, että jos emme kehity, ennen pitkää taannumme. Ja sitten meistä ei ole hyötyä sille yritykselle, systeemille tai seteleiden hankkimisellekaan…

Yritys – eli Sinä?

Minulla on pienyritys, joka pitkälti personoituu suorastaan vastustamattomaan habitukseeni tai vähintäänkin sen välttämättömiin sivuvaikutuksiin. Uskon, että voit nimetä pari muutakin (hevos)yrittäjää, joiden asiakkaat ostavat niin tavaraa kuin palveluitakin myyjän persoonan eivätkä pelkän tuotteen takia. Olihan tästä jo ratsastuksenopettajalinjallakin puhetta. Haimin Kari sen taisi sanoa, että kukaan teistä ei ole koskaan vain ääni seinässä, vaan myytte sielunne asiakkaillenne, kun työhönne astutte.  Ja nyt kypsemmällä iällä olen oppinut sen toisen tähän liittyvän sanan. Sen nimi on se brändäys. Ja sitä tehdään kanssa koko ajan, haluttiinpa tai ei, ymmärrettiinpä tai ei. Ja taas on niin helppoa, että ihan ikeniin asti naurattaa.

Valittamisen kulttuuri

Luulen kehittäneeni itseäni toistaiseksi eniten pois valittamisen kulttuurista. Osittain tiedostamatta ja enenevissä määrin tiedostaen. Olen saanut kokea melkoisen karun kokemuksen kautta, mihin valittamisen kulttuurin vaaliminen tahallaan tai vahingossa voi johtaa. Vaikka sitä vaalisi ihan vain solidaarisista syistä ja small-talkkina ja kollegiaalisena vertaistukena. Tiedätkö, että minulla on ennen ollut ystäviä, joille olen soittanut aloittaen puhelun sanoilla “Onks tää se numero, mihin voi valittaa?”. Ja yhdessä oltiin suorastaan ylpeitä siitä, miten ihanaa se onkaan, kun on joku, jonka kanssa vuoronperään toisillemme valitetaan, on sellainen vahva ja rakas yhteenkuuluvuuden tunne tai jotain. Voi kuulostaa harmittomalle. Ja voi se sitä ollakin…

Omalla kohdallani olen kuitenkin ottanut valittamisen suhteen pyrkimyksen ehdottomaan ja absoluuttiseen nollatoleranssiin. Minä en enää ikinä halua valittaa.  Ja lausun tämän silläkin uhalla, että joskus (lue: melko usein) siihen vielä sorrun. Ja toki tiedostan myös sen, että tämä mielipide on närkästyttänyt ja tulee närkästyttämään monia “hyvän syyn vuoksi” valittavia jatkossakin. En halua tuomita, enkä usko, että tämä on mikään absoluuttinen totuus. Voisin silti kutsua itseäni jonkin asteiseksi kokemusasiantuntijaksi aiheessa ”mihin valittamisen kulttuurin vaaliminen Sinut voi vielä viedä”. Ja sinne minä en enää koskaan halua.

Älä valita – ala valita. En tiedä, voiko tuota lausumaa ottaa kukaan kokonaan omakseen, joten jätän viittaukset ja tittelien luettelemiset pois. Joka tapauksessa, suorituskeskeisenä paskiaisena minun on helppo ajatella, että jos on valittamista, valitse joku toinen setti ja lopeta valitus. Aina voi valita. Ei välttämättä vain kermaa kakun päältä tai edes sitä koko kakkua, mutta kyllä joku murunen edes leivinjauhetta on valittavaksi. Aina. Ja alan kallistua myös sen verran hörhölle suunnalle, että jos jaksat pysyä positiivisena ja harjoitella onnellisena olemista (kyllä, juuri sitä pitää harjoitella), on jonain päivänä valittavanasi ihan yyberhieno kakku blingbling-strösseleillä ja hattaroita syöksevillä yksisarvisilla varustettuna. Mietipä sitä…

Self-helppiä, hapatusta ja hörhöilyä?

Suosittelen lähestymään avoimesti kaikkea, joka jollain tavalla liittyy itsensä kehittämiseen, vaikka se alkuun hörhöilyltä ja hapatukselta kuulostaisikin. Ja sieltä voi sitten vaikka salaa kenellekään kertomatta valita juttuja, mitkä kuitenkin tuntuvat omille, vaikkei niitä julkisesti tietenkään kenellekään tunnustaisi. Kukapa vakavasti otettava auktoriteettihenkilö sitä nyt tuollaista humpuukia harjoittaisi.

Itse tunnustan lukeneeni vinon pinon self-help (suomennetaan näköjään itseapu, googletin ja katsoin wikipediasta) -oppaita ja materiaaleja, käyneeni enkelihoidoissa, energiahoidoissa ja näkijöillä. Lasketaanko kuivakuppaus hörhöilyksi? Sielläkin kävin äskettäin ja oli ihan sairaan siistiä!! En ole ehkä elämässäni nukkunut ainuttakaan yötä niin rentona ja levollisesti kuin sen jälkeen!

Tällä hetkellä harjoittelen olemaan väkisin onnellinen ilman mitään todellista syytä. Osaanpahan sitten, kun syytä on… Ilkka Koppelomäen “Saa mitä haluat” -kirjan mukaan ihminen on siihen asti suorittamansa harjoittelun tulos. Se harjoittelu on toki voinut olla sekä tahatonta että tahallista. Ja nyt minä olen alkanut tahallisesti hymyilemään koko sen välin, kun naamani herää sängystä ja raahautuu vessaan mm. hammaspesulle. Hammaspesun aikana en enää hymyile väkisin. Menee liian hankalaksi. Sen sijaan teen yllätyskyykkyjä, koska luin myös kirjan Pura rutiinit atomeiksi. Pinosin hammaspesurutiinin päälle yllätyskyykkyrutiinin. Koska se tuntui minusta hyvänpuoleiselta! =)

Mikä sinusta tuntuisi hyvältä tavalta kehittää itseäsi? Valitse self-help -kirja luettuna tai kuunnellen, kiva verkkokurssi tai kupatuksi tuleminen ja löydä juuri se oma tapasi tulla vähän onnellisemmaksi, ihanammaksi ja hyvänpuoleisemmaksi! Bookbeatia ja kuppausta en nyt tähän ala linkittämään, googleta, jos sille tuntuu, mutta tuossa on linkki sinne ”Saa mitä haluat” -systeemin sivuille: https://www.saamitahaluat.fi/. Ja ei, en saa tästäkään mitään rojalteja tai rahaa markkinoinnista. Ja sellainen hommahan se parasta hommaa onkin, että tekee sitä motiivista nimeltä hauskuus/koska-mä-voin! =)

En ole aivan varma, mihin suuntaan rattaat pyörivät tai siirtyvät. Ja hyvä niin, luulen… =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *