HYVÄNPUOLEISET TYYPIT

Jos ne voi löytää hevosen rakenteesta, miksei hevostaloudenkin? Tämä blogi on projektini kohti hyvänpuoleista kehittymistä niin hevosalan yrittäjänä kuin ihmisenäkin. Olkoon kanssani lean, universumi ja läjäpäin hyvänpuoleisia tyyppejä. Mukana?

Minulla on uusi paras kaveri. Hänen nimensä on Frank Martela. Hän on sellainen filosofi tai jotain sinne päin. Hän tosin tietää minusta yhtä vähän kuin nuo kaksi muuta parasta kaveriani, jotka ovat oksasilppuri ja paperisilppuri, mutta en anna asian häiritä. Kuuntelin Frankin kirjan Valonöörit. Diagnoosini kirjasta: erinomainen, viihdyttävä, ajatuksia herättävä ja viipyilevä.

 

Monenlaiset motivaatiot 

 

Paras kaverini Frank yrittää kirjassaan ohjata kansaa kohti valonööriyttä: elämää, joka perustuu sisäiseen motivaatioon. Se toinen motivaation laji on kuulemma ulkoinen motivaatio. Pahoin pelkään, että omalla kohdallani Frank epäonnistuu pahasti pyrkimyksissään. Tulkitsen eläneeni elämääni pääasiassa ulkoapäin ohjautuen enkä todellakaan usko muuttuvani riittävästi loppuelämäni aikana niin, että valonööriys minussa ottaisi vallan. Sori, Frank. Minä nyt vain olen melkoisen pikkusieluinen ja suorituskeskeinen vekkuli. Mutta voisitko edes Sinä pelastua? Vai kokeillaanko yhdessä? 
 
Sisäisen motivaation lähteiksi Frank mainitsee neljä ihmisolennon perustarvetta. Ne ovat autonomian, kyvykkyyden, läheisyyden ja hyvän tekemisen tarpeet. Emme elä (toivottavasti pelkästään) yksilöinä, vaan “suhdeloina”. Meidän jokaisen takana on määrä x kansaa, joka mahdollistaa olemisemme ja tekemisemme. Tämä kolahti ja lujaa. Sekä elämässä että hevosalalla. Ja varsinkin sillä hetkellä, kun yritin olla pätevä ja riippumaton ja ammattitaitoinen ja taluttaa ihan yksin tuota käsiini syntynyttä päivittäin käsittelemääni muutaman kuukauden ikäiseksi vanunutta maitovarsaa. Piti taas kerran nöyrtyä ja huutaa suhdeloita kaveriksi… 

 

Karttahommia 

 

Olen jo pitkään halunnut päästä sellaiseen unelmakarttavalmennukseen. Ei ole vaan onnistunut tai en ole saanut aikaiseksi. Sellaisessa ymmärtääkseni leikataan ja liimataan ja askarrellaan isolle paperille omia unelmia ja väreilläkin on joku elämää suurempi merkitys. Valonööriyttä opiskellessani törmäsin myös minulle uuteen käsitteeseen. Sen nimi on kutsumuskartta. Mikäli oikein ymmärsin, siinä ohjeistettiin listaamaan sellaisia ihan tavallisia arkisia tekemisiä, joista oikeasti tykkää. Ensimmäisellä mietinnällä keksin tasan yhden. Se oli nukkuminen. En jatkanut kartan laadintaa sen enempää siltä istumalta, jottei olisi taas tullut se kuuluisa pahamieli. Annoin kuitenkin itselleni kotiläksyn elää sitä arkea ja pysähtyä välillä miettimään, mitä minä ihan oikeasti teen ja miltä se tuntuu. Oli muuten hankalaa. Ja on muuten edelleenkin. 

 

Valottavia esimerkkejä 

 

Kirjassaan Valonöörit Frank kertoo useammankin esimerkin elävästä elämästä. Itseeni eniten kolahtaneet referoin nyt tähän tyypilliseen tapaani vastuuttomasti oksentaen: 
 
Esimerkki 1 aiheesta perustyön huomioiminen kutsumuksessa: Henkilö X halusi olla musiikin tuottaja. Hän teki asian eteen jäätävän määrän töitä, toimia ja tunteja. Hän onnistui! Hurraa! Kunnian, glamourin ja gaalaillallisten takana tuottajan perustyö oli kuitenkin tuntikausien pönöttämistä neljän seinän sisällä ja pikkuruisten hanikoiden vääntelemistä millejä suuntaan tai toiseen. Valitettavasti tämä perustyö ei kuulunut henkilön X kutsumuksiin, joten hän käsitykseni mukaan siirtyi myöhemmin ihan muihin hommiin… 
 
Esimerkki 2 aiheesta oman elämän rakentaminen kutsumusten pohjalta: Kuvitellaan, että konkreettiset asiat, joista tykkäät (eli kutsumuksesi), ovat  autolla ajaminen, kirjojen lukeminen ja esiintyminen. Äidinkielen opettajan ammatissa saat lukea kirjoja ja esiintyä. Pitkillä kesälomillasi joudat sitten ajamaan sillä autolla. Näin elät kutsumuksiesi mukaisesti sekä töissäsi että vapaa-ajalla. Toisaalta, rekkakuskina pystyt samaan. Työajalla ajat sitä autoa, rekkaparkissa otat kirjan käteen penkin alta ja vapaapäivinä keikkailet oman bändisi kanssa seurantaloilla ja sukujuhlissa. 
 
Kutsumuksesi voit löytää miettimällä, mitä tekisit, jos Sinulle ei maksettaisi siitä mitään? Luvallanne sanon, että hevosalan töissä me jokainen olemme tavalla tai toisella kutsumusammatissa. Vai onko oikeasti joku, joka on lähtenyt tähän kelkkaan vain rahan takia? Voisi kai sanoa, että olemme enemmän kuin onnellisessa asemassa! Hurraa! Vai haistoitko kenties kyynisyyteni asian ja sen haarojen suhteen… 

 

Oma kutsumuskarttani 

 

Se on edelleen toisaalta vajaa, toisaalta taas hyvin sekava. Nukkuminen on kuitenkin saanut rinnalleen paljon muutakin. Mainittakoon näistä vaikkapa ruohon leikkaaminen, vihreän teen juominen, purojen tekeminen, kulottaminen, budjettitaulukon fanaattinen tuijottaminen, tallin seinien peseminen, asiakkaalle avun ja oivalluksen aiheuttaminen, työlistojen organisointi ja varsinkin se tehtyjen töiden yliviivaaminen, turhien paperien tunkeminen paperisilppuriin, risujen hakettaminen, riittävän yhtenevän arvomaailman jakavan ihmisen kanssa puhuminen, marsun sylitys, koiran halitus, varsan nuhnutus 
 
Ja palatakseni alkuun, moniko noista kutsumuksistani sisältää sittenkään sitä sisäistä motivaatiota? Saako sisäisesti motivoitua suorittamisesta? Voi olla, että joudun vielä työstämään hieman tuota karttaani… Sinänsä lohdullista, että koska en osaa sanoittaa aitoa kutsumustani, minun ei tarvitse tietää sitäkään, vastaako ammattini ja elämäni kutsumustani. Näillä mennään siis toistaiseksi. Ja kyllä minä niin kovin pinnallinen olen myös, että rahasta tykkään kanssa! Jos kaiken maallisen jättäisin, pääni kokonaan kaljuksi ajelisin ja pukisin sekä itseni että hevoseni sellaiseen oranssiseen kaapuun, niin kyllä se vilu kapajaisi pimenevissä illoissa. Vai löytäisinkö näin kutsumuksen muuttaa lähemmäs sademetsää? Siellä voisi muuten tehdä niitä purojakin ympäri vuoden… 
 
PS: Lähetin muuten tämän blogitekstin aihion tämän uuden hyvän kaverini Frankin mailiin. Kysyin mielipidettä julkaisuun. Koska Frank ei ole muilta kiireiltään ehtinyt minulle muutamassa viikossa vastaamaan, tulkitsen hiljaisuuden myöntymisen merkiksi. Hyvänpuoleisesti.  

Saako tuntea helpotusta, kun sisäisen motivaation lähteenä on mainittu (hevos)yrityksen kannattavuuden sijasta hyvän tekeminen? =) 

2 thoughts on “KUTSUMUS MAXIMUS

  1. Hyvä ajatus, kiitos tästä, Tiina! Kyllä soisi, että jokaiselle oma ammatti olisi jonkinasteinen kutsumus. Se ei silti sulje pois sitä, etteikö kutsumus saisi myös olla taloudellisesti kannattavaa, eikä taloudellisesti kannattava mitätöi kutsumuksellisuuden ihannetta. Kyse on jossain määrin (ja usein aika suuressakin määrin) oman työn arvostuksesta. Omasta ja muiden samaa tekevien työstä kannattaa olla ylpeä. Sillä tavalla voimme vaikuttaa myös alan arvostukseen. Sisäänrakenettu motivaatio on paras motivaatio, ja ihan parasta on se, kun tunnistamme saman ominaisuuden kollegoissamme.

    1. Kiitos viisaista sanoistasi!!! Sitä kun selkä vääränä märkiä ja rikkinäisiä loimia kuran keskellä kantelee (lievähkö kärjistys sallittaneen…), saattaa ainakin oma sisäisen motivaatioini positiivinen etsintä kääntyä itseironian ja huonon huumorin puolelle… Mutta onneksi mikään ei ole niin mustavalkoista, vaan kovasti paljon on värejä mukana, osa ainakin minulle täysin tuntemattomiakin. =) Mutta vakaasti haluan uskoa, että me jokainen omalla persoonallisella tavallamme voimme lisätä sekä alan kannattavuutta että arvostusta samalla, kun motivoidumme sisälmykset edellä. Ihania päiviä Sinulle ja meille kaikille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *