HYVÄNPUOLEISET TYYPIT

Jos ne voi löytää hevosen rakenteesta, miksei hevostaloudenkin? Tämä blogi on projektini kohti hyvänpuoleista kehittymistä niin hevosalan yrittäjänä kuin ihmisenäkin. Olkoon kanssani lean, universumi ja läjäpäin hyvänpuoleisia tyyppejä. Mukana?

Kuulostaako pahalle? Tavallaan minustakin, mutta tähän tulokseen olen silti tullut.  Tässä yhteydessä en tosin käsitä sanaa kuolinsiivous aivan samoin kuin se ihastuttava ruotsalaismummeli Margareta Magnusson kirjassaan Mitä jälkeen jää. Tykkään kuitenkin termistä. Ja toisinaan siitä siivoamisestakin. Ja vahvasti koen hyötyväni kuolinsiivousajatuksesta yrityksemme toiminnan “leanaamisessa”.  Leanin 5S-menetelmäkin käskyttää sorteeraamaan, systematisoimaan, siivoamaan, standardisoimaan ja seuraamaan. Siivous mainittu siis pariinkin otteeseen. Enkä ole lainkaan varma, ehdinkö jopa kuolla ennen kuin joka nurkan työmaaltani saan edes sorteerattua – saati sitten siivottua…

Leanimme välimallinpaikka

Mitä sitä ollaan saatu aikaiseksi tämän muutaman vuoden lean-retkemme aikana? Välillä tuntuu, että ei sitten yhtään mitään. Joskus taas, että ihan vähän jotain. Tekisi mieli sanoa, että edistys on ollut hidasta, mutta varmaa. No ei ole ollut. Se on ollut sykähtelevää, epämääräistä ja maanisdepressiivistä. Tai sitten se olen ollut minä, joka on ollut tuollainen. Paitsi että minulla ei ainakaan vielä ole virallista diagnoosia. Eikä sitä tässä edes kysytty.

Kaiken tuhertamiseni taustan olen kuitenkin saanut kiteytettyä yhteen sanaan. Se sana on tuo kuolinsiivous. Lean-filosofian mukaan sen sanan pitäisi ehkä olla virtaustehokkuus. Mutta koska en ole päässyt puuhastelussani vielä niin pitkälle, että voisin vakavissani puhua toimintamme muuttuneen epämääräisestä/edes resurssitehokkaasta virtaustehokkaaksi, jatkan tällä kuolinsiivouksen linjalla.

Selityksen paikka

Miten sitten miellän tämän kuolinsiivouksen tässä yhteydessä? Kaikessa yksinkertaisuudessaan sillä tavalla, että homma pystyisi pyörimään edes riittävän sujuvasti sittenkin, jos kuolisin. Ja ei, en ole kuolemassa enkä edes itsetuhoinen. Ei tarvitse soittaa valkotakkisia paikalle eikä olla edes huolissaan.

Luulen, että monella tallilla ja monessa työpaikassa on tilanne kuitenkin sellainen, että jonkun työntekijän pään sisällä on paljon sellaisia asioita, joita ei muiden pään sisällä edes voi olla. Ihan oikeasti. Vai onko Sinun tallillasi/työpaikallasi niin, että kuka tahansa alan ammattilainen voisi lennosta napata työsi, jos sinulta irtoaisi yhtäkkiä pää? Osaisitko viedä hevoseni oikeisiin tarhoihin? Antaa niille oikean määrän oikeanlaista rehua? Loimittaa ne oikein? Ihan vain pari hassua perushommaa mainitakseni. Tunnustan liian monta kertaa sanoneeni työntekijöillenikin, että ”mä tuun tekemään sen ja sen homman itse, kun homman selittämiseen toiselle menee tripla-aika siihen nähden, että käyn tekemässä sen itse”. Ja tämä on juurisyy siihen, että koen lean-filosofian parissa puuhaamiseni olevan vähän niin kuin synonyymi sanalle kuolinsiivous.

Työ ja sen tekijät

Kun aloitimme lean-filosofian tunkemisen toimintaamme muistaakseni vuonna 2017, kaikki työntekijämme olivat meillä pitkään tai vielä pidempään olleita kansalaisia. Jokainen osasi hommansa ja teki sen omalla tavallaan. Tulihan ne tehtyä, ei siinä. Mutta entäs jos joltakulta olisi silloin se edellä mainittu pää irronnut? Vastaavan tyypin rekrytointiin ja perehdyttämiseen olisi mennyt varmasti vuosia. Onneksi pysyi päät hartioilla. Saimme yhtenäistettyä töitämme eli prosessejamme ja etsittyä niille selkeämmät rajat. Kaikki osallistuivat jatkuvan parantamisen mallin luomiseen. Visualisoitiin yhdessä ja erikseen. Piirreltiin viivoja ja viivoittimia seiniin, väsättiin käyttöohjeita hevosten oviin, numeroitiin karsinoita, tarhoja, laatikoita ja väsättiin kaikenlaista, jota vieläkin tykkään kutsua välillä nimellä “akkojen puuhastelu”. Mutta se auttoi. Pienistä puroista tuli vähän suurempi virta, joka ei ole Niiliä nähnytkään, mutta virtaa kuitenkin edelleen vain yhteen suuntaan, jota pidän oikeana.

Nyt syksyllä 2021 tilanteemme on se, että minä elän edelleen ja huolehdin hallinnosta, viikonlopun tunneista sekä tallitöistä niinä päivinä, kun kukaan muu ei sitä tee. Ratsastuksenohjaajamme Saija pitää arkisin ratsastustunnit sekä tekee iltatallit. Toki hän hoitaa muitakin heppahommia ynnä muuta, mutta ihan menee kuulkaa oma aikansa noihin hänen rutiinihommiinsakin. Tunnin pitämiseen menee tunti. Ja parhaina päivinä niitä on viisi. Ei siinä enää 7,5 tunnin työpäivään maneesin maalausta kannata lisäksi suunnitella. Make tekee aamu- ja päivätallit, nikkaroi ja nakuttaa, siirtelee paskaa ja paaleja. Hetki menee niihinkin hommiin, kun tallissa on rapiat 20 hevoseläintä. Vaikka kuinka ollaan jatkuvasti parannettu, menee rutiinihommiin oma aikansa. Ja sitten meistä jokainen haluaisi joskus pitää lomaakin tai edes jonkun päivän vapaata.

Kokemani kuolinsiivousongelmat

Tänä vuonna olen saanut järjestettyä lomat sekä Saijalle että Makelle. Muistaakseni Saija on lisäksi tehnyt pelkästään 5-päiväistä työviikkoa, paitsi kerran se piti lisäksi lauantaina yhden minun tunneistani. Hirmuisen hyvänä ihmisenä, esihenkilönä ja organisoijana itseäni pidin silti. Sitten juttelin henkilökohtaisen psykologini kanssa. Hän katseli minua hetken ja kysyi, olenko kuullut lentoemännistä. Vastasin, että olen. Ennen koronaa pyrin jopa näkemään heitä työssään kerran tai parikin vuodessa. Psykologi kysyi, olenko niitä turvallisuusohjeita katsellut tai kuunnellut. Että ne lentoemot ohjeistaa laittamaan sen happimaskin ensin omaan päähän ja sitten vasta muille. Tämä ripitys saattoi johtua siitä, että paljastin edellisessä puheenvuorossani unohtaneeni järjestää omat lomani tai edes ne vapaapäiväni…

Selittelyni jatkui: Nokun siinä tuli niille mun suunnitelluille lomapäiville aina kaikenlaista. Oli monta semmoista keissiä, että oli helpompi mennä tekemään itse tunti tai pari tai kuusi, ettei tarvinnut muita vaivata. Ja sit yks kesätuuraaja jäikin saikulle. Ja yks minkä piti tulla ei sit tullutkaan. Ja sit oli sitä ja tätä ja tuota… Ja sitten tuli mieleen se kuolinsiivous. Vahvasti.

Palatakseni ongelmiini kuolinsiivouksessani:

Tiedonkulku

Se tieto, jonka pitäisi olla siellä tallissa niillä työntekijöillä, on joko minun päässäni tai sitten olen vain ohjeistanut asiakkaitani väärin, koska soitot/viestit muutoksista tulevat omaan luuriini tai sitten olen vain tyhmyyttäni ottanut työluurin mukaan kotiini, taas kerran…

Prosessien ja poikkeamien päivittäminen (eli tiedonkulku)

Esim. On aina viisaampaa unohtaa kertoa työvuoroon jäävälle, että Corky ja Risto pitää ottaa sisälle ja niiden kaviot pitää pestä kengittäjää varten kuin ajella itse suorittamaan em. toimenpide…

Oman työn prosessointi ja ylös kirjaaminen (eli vissiin edelleen se tiedonkulku)

Mutta kun minulla on aina niin kovin kaikenlaista, kuten neuvotteluja, suunnittelua, selvittelyä, päivittelyä, laskuttamista, maksamista, markkinoimista ja säätämistä. Ja ne on niin kovin monimutkaisia ja vaikeaselkoisia asioita. Vitut ovat. Eihän ne nyt ihan oikeasti ole sen kummempia kuin ne hevosten tarhaamiset ja loimittamisetkaan, kun nekin saisi joskus auki kirjoitettua ja luotua niillekin jatkuvan parantamisen mallin…

Lopuksi

Jatkan kuolinsiivousta. Sen lopputulos olkoon se, että kun minä “kuolen”, jälkeeni jää toimiva yritys, jonka ohjakset voi ottaa käsiinsä suhteellisen kivuttomasti kuka tahansa, jolla on koulutus/kokemus hevosalasta ja yritystoiminnasta. Sitä ennen jatkan ihmiskoettani ihanilla toiminimityöntekijöilläni ja tuuraajillani, jotka työskentelevät pääsääntöisesti meillä joskus ja jouluna.  Toistaiseksi ovat selvinneet mainiosti! Toivon, että se johtuu osittain myös siitä, että systeemimme on selkeä ja suhteellisen hyvin leanattu eikä pelkästään siitä, että ovat vain niin jäätävän hyviä tyyppejä.

Mutta ihan vielä minä en aio kuolla. Ei ole vielä maailma siihen valmis. Sitä ennen jatkan sorteeraamista, siivoamista ja-mitä-näitä-nyt-olikaan sekä yritän iloita niistä pienistäkin puroista, jotka saan liitettyä isompaan virtaan. Puronteko on muuten fyysisestikin ihan huippukivaa! Suosittelen lämpimästi! Olkoon pikkupurosi sitten uusi Heinätin tai paarinarulla toimivammaksi tuunattu portinkahva, iloitse! Elämme kuolemaamme asti iloisia aikoja!

Ps: Se sorteeraaminen muuten tarkoittaa tarpeettomien tavaroiden poistamista. Ja ei, en ole siinä(kään) vielä onnistunut, vaikka tuplasinkin jäteastioidemme määrän ihan tätä varten…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.