HYVÄNPUOLEISET TYYPIT

Jos ne voi löytää hevosen rakenteesta, miksei hevostaloudenkin? Tämä blogi on projektini kohti hyvänpuoleista kehittymistä niin hevosalan yrittäjänä kuin ihmisenäkin. Olkoon kanssani lean, universumi ja läjäpäin hyvänpuoleisia tyyppejä. Mukana?

Kuvittelen, että olen saanut arkiprosessit jokseenkin toimimaan. No, en ole. Tai siis olen, mutta niissä kusee kaksi asiaa. Luultavasti useampikin, mutta toistaiseksi tunnustan löytäväni vain kaksi pääkusemiskohtaa. Tunnustan ne nyt julkisesti. Ja lisäksi ennustan, että pahempaa on luultavasti myös luvassa.

Ennen kuin avaan enemmän em. epäkohtia, joudun mainitsemaan jo luomistani arkiprosesseista, joita avataan enemmän postauksessa https://hyvanpuoleiset.fi/prosessien-hyokkays-vol-1/. Mikäli Sinua ei kiinnosta klikata tässä vaiheessa itseäsi kyseiseen postaukseen, kerron lyhyesti, että olen jo jollain tasolla saanut toimimaan perustoiminnot, kuten hevosten ruokinnat, tarhaukset ja muut päivittäiset rutiiniprosessit. Ja nyt voin palata siihen kusemiseen.

Päivitysten päivittelyä

Vaikka kuinka olenkin edelleen sitä mieltä, että rutiinitoimet ovat lähes samanlaiset päivästä toiseen, ne muuttuvat kuitenkin useammin kuin sen kaksi kertaa vuodessa. Nämä kaksi kertaa ovat kesäkauden alku, jolloin hevosemme siirtyvät yötarhaukseen ja talvikauden alku, jolloin ne samaiset kavioeläimet siirtyvät päivätarhaukseen. Näiden lisäksi tulevat mm. seuraavat muuttujat: Kuiva heinä on loppu -> Lillille annetaan myös sisälle niittosilppusäilöä. Veeran tarhapaikka vaihtuu, koska sen entiseen tarhaan tulee lasti hiekkaa. Helmi menee klinikalle, minkä vuoksi sen tarhakaveri Jouni jää laitumen sijasta tarhaan. Voit jatkaa luetteloa haluamallasi tavalla. Nämä ei luonnollisestikaan lopu tähän.

Meillä on keskikäytävällä liitutaulu, johon kaikki muutokset rutiiniprosesseihin kirjoitetaan. Siitä ne näkee helposti jokainen tallivuoroon tuleva. Mutta kun minun lisäkseni pari muutakin työntekijää on melko huonoja päivittämään tietoja. Ja lopputulos on se, että soittelen anteeksipyytäviä puheluita seuraavaan vuoroon menevälle työntekijälle kesken jokailtaisen saunassa käymiseni enkä näin ollen varsinaisesti vähennä omaa enkä työntekijöitteni stressiä. Tämä tiedonkulun epätäydellisyys merkittäköön siis kusemiskohdaksi nro 1.

Miesten ja naisten työt

Kusemiskohdan nro 2 avaan seuraavalla tarinalla: Minä olin lomalla! Ihan oikeasti olin kesällä mieheni ja lasteni kanssa Bulgariassa viikon all-inclusive-hotellissa, enkä sitten varmasti liikuttanut eväänikään toimenpiteisiin, jotka eivät liittyneet vähintäänkin epäsuorasti syömiseen tai nukkumiseen. Yhtä kaikki, sekin loma loppui. Ja tulin takaisin töihin ja bongasin satulahuoneesta tusinan verran niin järjettömän sontaisia lampaankarvasatulahuopia, että ihmettelin, mikseivät ne olleet kävelleet itse ovella vastaan.

Miksi? Kukaan ei ollut pessyt niitä eikä vaihtanut puhtaita tilalle. Miksi? Ketään ei ollut määrätty tekemään tätä. Miksi? No kun alkukesästä meillä oli harjoittelijoita, joille delegoin homman, mutta kun harjoittelijoita ei enää ole enkä ollut delegoinut tehtävää taas eteenpäin. Miksi? Koska em. homma ei kuulu päivittäisiin arkirutiineihin, niin sitä ei (vielä) lue missään. Miksi? Koska minä kuvittelen, että se on tyttöjen homma enkä ole viitsinyt ohjeistaa poikia tekemään sitä, vaikka pojatkin epäilemättä osaisivat…

Viisi kertaa miksi

Näin ohjeistaa kysymään Lean-filosofia. Ja sillä päästään lähestulkoon missä tahansa tilanteessa ongelman alkujuurille. Case satulahuovat antoivat minulle sysäyksen survoa ihan kaikki toimenpiteitä vaativat hommat prosessiohjeisiin. Satulahuovista huolehditaan jatkossa satulahuoneen siivouksen yhteydessä sukupuolineutraalisti ja koulutustaustaan katsomatta. Käsittääkseni kuka tahansa osaa ottaa satulan alta likaisen huovan ja laittaa uuden tilalle ja viedä likaisen pesuun. Se, ettei tätä hommaa voisi nakittaa kenelle tahansa meillä töissä olevalle, oli vika minun päässäni. Minä en aja traktorilla, koska pojat osaa sen paremmin, siksi poikien ei tarvitse pestä pyykkiä. Mutta kylläpä jatkossa tarvitsee. Ja jos minun pitäisi ajaa traktorilla, niin delegoisin sen. Turvallisuussyistä…

Toinen asia, johon olen saanut hyötyä tuosta viisi kertaa miksistä, on ongelmiin suhtautuminen. Välillä vastaan tulee ongelmia. Niin se vain on. Ennen pelkäsin niitä. Tiedätkö sen tunteen, kun pidätät hengitystä ja päässä alkaa humista ja pään sisältä kuuluu huutoa, että taas sä mokasit, taaskaan et osannut ja sun olis pitänyt ymmärtää ottaa tää huomioon jo ajat sitten, mieluummin ennen syntymääsi… Minä tiedän. Se tuli aina silloin, kun joku homma kusi eli aika monesti. Ei tule enää. Kun bongaan epäkohdan, kysyn viisi kertaa miksi. Ja se on aika jännää se. Kokeile ihmeessä.

Ei nuo huovat vieläkään leikkaussalitason hygieniaa ja järjestystä noudata, mutta eivätpähän kävele ovella vastaankaan…

2 thoughts on “PROSESSIT VOL. 2 – ONGELMAN ALKUJUURILLA

  1. Kiitos hyvästä postauksesta taas!
    En ole nyt ihan varma, pitäisikö tämä kommentti kirjoittaa tänne vai kenties ”Pitääkö olla huolissaan” ohjelmaan, mutta kokeillaan nyt tämä ensin: onko normaalia tai terveellistä olla useimmiten työpaikan se ”joku muu”, joka hoitaa juuri nuo lukemattomat pienet jutut (kuten esim. huopien vaihto), JA olla mainitsematta asiasta kenellekään JA sitten ahdistua siitä pienten juttujen kasaumasta, joka odottaa pienenkin levähdystauon, kuten viikonlopun jälkeen. Puhumattakaan jos tosiaan onnistuu pakenemaan pidemmäksi aikaa pois töistä. Vituttaa. Olenko normaali? Tai voiko ”jonkun muun” viitan antaa kesken kaiken jollekin toiselle?
    ps. en ole enää läheskään sellainen työnjälkinatsi kuin joskus… XD

    1. Suurkiitos palautteesta! Tänne voi kirjoittaa mitä vaan, ja se on jopa äärimmäisen toivottavaa.

      Vastauksena kysymykseesi olenko normaali, sanoisin, että tuskinpa olet. Mutta heti, jos bongaat hevosalalta jonkun normaalin, ota hänestä kuva, ja lähetä mullekin. En ole koskaan nähnyt sellaista… ”Joku muu”-statuksella olevia hahmoja olen sen sijaan tavannut paljonkin. Tai ainakin niitä, jotka kuvittelevat sen kuuluisan ”jonkun muun” olevan olemassa. Tuon meidän Lean-konsultin firman johtava tavoite on vitutuksen vähentäminen työpaikoilta. Se iski mm. minuun niin voimakkaasti, että sillä tiellä jatkamme, ja jossain kohtaa olemme jopa onnistuneet. Mutta edelleen näkymätön joku muu on välillä töissä meilläkin. Toivoisin, että hänellä olisi sekä turvallisuuden että näkyvyyden vuoksi päällään huomioliivi eikä suinkaan viitta. Kokeilepa Sinäkin sitä?!? =)
      t Tiina ihan ite

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *